WebRadio Nova Soittolista Biisit.info. Edellisen 24 tunnin aikana soineet kappaleet. Nimen jälkeen soittoaika, linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot vuoden 2024 aikana. Bob … Web16 de feb. de 2015 · Radio Novan aamushow pahassa kriisissä! Kanavakriisissä. 2015-02-16 12:41:56. Radio Novaa on jälleen uudistettu ja aamushow muuttunut. Ovet käyvät juontajat lähtevät. Kertonee siitä että kanava on jonkinlaisessa kriisissä. Esimerkiksi Radio Rockin, Suomipopin ja Radio Aallon aamuohjelmissa on jo vuosia olleet samat juontajat …
Helmiradio - Nettiradio ja taajuudet LiveTaajuus.fi
WebHace 25 minutos · Sotavankien kaltoinkohtelu Vasyltšenkon kuvailemalla tavalla rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. YK:n ihmisoikeusedustajan raportin (siirryt toiseen palveluun) … Web25 de nov. de 2024 · Radio Novan Yöradio pitää seuraa kaikille yökukkujille Hangosta Nuorgamiin! Yön äänet Pertti Salovaara, Lauri Salovaara ja apukuski Julius Sorjonen kertovat mitä tien päälle kuuluu ja ottavat joka arki-ilta yhteyttä sinne, missä pidetään pyörät pyörimässä muiden jo nukkuessa. gold crown foundation address
SuomiRock - Nettiradio ja taajuudet LiveTaajuus.fi
WebRadio Novan musiikki on paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia. Kaikki kanavat. Etusivu Uutiset Ohjelmat Musiikki Kilpailut Yhteys. Viesti studioon Soita tai … WebRadio Novan Yöradio on täällä nyt myös podcastina! 11.9. perjantain ja lauantain välisen yön juontaa Lauri Salovaara. Yön pimeinä tunteina luvassa on mm. Yön hahmo, kuulumisia tien päältä, puhetta liikenneturvallisuudesta, pohdintaa ajankohtaisista aiheista, knoppitietoa, ja tunnelmaa joka on mahdollista vain öisin... WebMiksi täytyy soittaa vähä väliä samoja. Nyt meni radio kiinni. Lennu 15.11.2003 03:21:52 . Nyt sieltä tulee jotain vinkumista. Aiiai aaiai, you miss me like a hole in ... mikko kuustosen ja ne muut niistä kuudestatoista artistista jota nova soittaa. Sitten vaan rastia aina kun biisi tulee, ja ekana suoran saanut voittaa. Kign of Tarttila hc park \\u0026 associates